Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsä

Alue koostuu kylien ohella laajoista, runsasriistaisista metsistä ja
monista luonnonkauniista järvistä sekä rantojen mökkiasutuksesta.

Kyläelämää

Pälkäneen itäisimmän osan muodostavat Kyynärön, Ämmätsän ja Vahdermetsän kylät, jotka ovat syntyneet Kyynärön ja Vahdermetsän yksinäistalojen sekä Ämmätsän kartanon ympärille.

Kylien ominaispiirteisiin kuuluu yhdessätekeminen.

Kyynärön lava

Monen lähialueen ja vapaa-ajan asukkaankin suosiossa vuosikymmeniä ollut Kyynärön tanssilava täytti 75 vuotta. ”Kyynärön Paviljongin” rakensivat tanssipaikaksi tuolloin talkoilla paikallinen pienviljelijäyhdistys, VPK ja urheiluseura vuonna 1947.

Lava on toiminut lähes joka vuosi jollakin aktiviteetilla. Suosittuja ovat olleet erityisesti juhannustanssit. Kahvilatapahtumat, yhteislaulutilaisuudet ja yksityisjuhlat sekä anniskelukokeilu ovat uutt toimintaa.

Kyynäröjärvi

Yhdistyksen hoitama yhteinen uimaranta sijaitsee Kyynäröjärvellä, Myllärinlahden tien päässä.

Järjestämme ympäri vuoden erilaisia pieniä ja välillä suurempiakin tapahtumia, joihin kaikki ovat tervetulleita. Yhteistyötä tehdään mm. Luopioisten kappeliseurakunnan kanssa.

Kuvassa yhteislaulutilaisuus kesällä 2023 Kyynäröjärven uimapaikalla.

Ämmätsän kylätalo

Kylillä on yhteinen kyläyhdistys, jonka toiminnan ytimenä on Ämmätsän koulun vanhin osa kylätalona.

Yhdistys järjestää kylätalolla omien kokoontumistensa ohella eriaiheisia teemapäiviä, joista suosituimmat ovat vuodenkulusta kertovat kesän avajaiset, kesäiset kaikkien puuhapäivät, eräpäivät, pikkujoulut ja kuusenkaristajaiset.

Kyläyhdistys järjestää myös yhteislaulutapahtumia eri paikoissa, kirkkokonsertteja Luopioisten kirkossa ja isännöi juhannuksen jumalanpalveluksen kylätalolla.

Toimintaan sisältyy myös yhteistoiminta muiden kylien yhdistysten kanssa.

Vahdermetsä eli Kelkankylä

Kunnan itäisintä kylää Vahdermetsää leimaavat nimensä mukaisesti vaahterat.
Vahdermetsä sijaitsee Kyynäröltä Padasjoen Vesijaolle johtavan tien varrella.

Kylän toinen nimi, Kelkankylä, viittaa historiaan, läpi kesäyön raskaasti lastattua kelkkaa vetäneeseen monitemppuiseen voimamieheen, Kelkan Simoon.

Kurkisuo

Vahdermetsän erikoisin nähtävyys on maastonsa ja kasvistonsa puolesta erityinen Kurkisuo, joka on selvärajainen suokokonaisuus ja kuuluu valtakunnallisesti merkittävien soihin ja Natura 2000 -suojeluohjelmaan.

Kurkisuosta osa on keidassuota ja osa aapasuota. Suo on lähes luonnontilainen. Alueella kasvaa eräitä uhanalaisia kasveja. Alueeseen kuuluu Kurkijärvi.