Kukkian synty

Kukkian synty
Noin 11 000 vuotta sitten, jääkauden sulamisvaiheessa, nykyinen Kukkia oli osa Yoldia- merta. Mannerjään reunan perääntyessä edelleen pohjoiseen noin 10 000 vuotta sitten meriyhteys sulkeutui nykyiselle Atlantille. Jääkauden synnyttämät maastonmuodot tulivat näkyviin tänä Ancylus-järven aikakautena. Kukkia alkoi syntyä.

Helposti havaittava muisto jääkaudesta on lähellä Matinojan levähdyspaikkaa. Tämä Puutikkalantien varressa oleva Kiikkeräkivi on kulkenut vedessä kelluvan jäävuoren matkassa. Jään sulaessa kivi ei pysynyt enää kyydissä vaan jäi nykyiselle paikalleen.



Kalliomaalaus
Kukkia-järven keskiosassa, Evinsalon pohjoispuolella olevan Kuivassalmen pohjoisrannalla, eteläkaakkoon avautuvassa Salminkallion kalliojyrkänteessä on kalliomaalaus.

Maalaus kuvaa ihmishahmoja, joista yksi pitää kädessään siksak-muotoista esinettä. Maalauksen etualalla ja ympäristössä olevassa louhikossa on merkkejä kivikautisesta asuinpaikasta (kvartsi-iskoksia).