Kukkia kimmeltää talvellakin
Kuvat ja teksti: Jaana Jokinen, Kuohijoki
”-Joo meidän suvulla on siellä kesämökki! ”
”Me käydään siellä kylässä yhden tuttavan mökillä saaressa joka juhannus!”
”Mun mies käy siellä kalastamassa joka syksy kaveriensa kanssa!”
Tällaisia riemastuneita huudahduksia alkaa tulvia keskustelukumppaneilta, kun kerron kotimme ja yritykseni sijaitsevan Kukkiajärven rantamilla. Luonnonkaunis järvemme tunnetaan maan joka kolkassa mahtavana mökkeily- ja kalastuskohteena ja sen kesäistä kauneutta ja elämyksellisyyttä kehutaan vuolaasti.
Minulle rakkain Kukkia on kuitenkin talvinen Kukkia.
Lapsuuteni olen viettänyt Lammilla Ormajärven rannalla uiden, veneillen ja onkivapaa heiluttaen.
En tiedä, sainko silloin yliannostuksen kesäisistä järvimaisemista, mutta asuttuani nyt 25 vuoden ajan Kuohijoella lähellä Kukkiaa, ovat vuosi vuodelta jää, lumi ja talvinen järvi kiehtoneet minua yhä enemmän.
Marras-joulukuun vaihteessa alan rauhattomana seurailla pidemmän aikavälin sääennusteita: joko pian on luvassa kipakoita pakkasia? Joko seuraavana viikonloppuna pääsee lenkkitossun kärjellä varovaisesti kokeilemaan uimarannassa muutaman millin paksuista kristallinkirkasta jäätä? Koska uskaltaa ensimmäistä kertaa naskalit kaulassa ylittää Kipparinlahden tai peräti haaveilla Lehtisaarenselän ylityksestä puhumattakaan koko päivän excursiosta kirkonkylän rantaan?
Helmikuussa jäällä liikkuminen alkoi olla entistä extremempää, kun lumikerroksen ja jään väliin muodostui kymmensenttinen sohjokerros – ja ainakin Kipparinlahdella ja Rahkasaaren ympäristössä pilkkireiät ja railojen risteykset tuppasivat kasvamaan miehen- (tai ainakin naisen-)mentäviksi reijiksi. Silti vastustamaton voima veti minut Kukkian jäälle joka viikonloppu.
Upeimpina aurinkoisina päivinä jäin usein pohtimaan, miksi tuntui, että liikuin siellä lähes yksin, satunnaista pilkkireikään tuijottajaa tai sunnuntaihiihtelijää lukuun ottamatta. Miksi niin monet muut eivät huomaa tai arvosta tätä nautinnollista luonnon tarjoamaa elämysten lähdettä? Tarvitsevatko tämän ajan ihmiset aina liikuntahalleja, laskettelurinteitä, sählyratoja, kiipeilyseiniä tai shoppailuhelvettejä löytääkseen tekemistä, harrastuksia, elämyksiä?
Tämän päivän kiireisessä elämäntavassa mikä onkaan rauhoittavampaa, tunnelmallisempaa ja onnellisia hetkiä tuottavampaa, kuin rauhaisa vaeltelu luonnon aarteiden keskellä. Minun mielestäni mikään ei sitä voita – suosittelen sinullekin!
Viime tammikuussa Kukkia oli parin viikon ajan retkiluistelijoiden ja kaltaisteni nastakenkä- vaeltelijoiden paratiisi, kun lumettomalla lasinkirkkaalla jäällä pääsi kiitämään esteettä minne vain. Paukkupakkaset takasivat lujan ja turvallisen jään. Lystihän ei kestänyt kovin pitkään, kun taas jo paksu lumikerros peitti jään. Siinä vaiheessa jäävaeltelussa olikin pantava kakkosvaihde silmään: parikymmensenttisessä lumessa kahlaaminen oli sen verran rankkaa puuhaa, että reppuun piti pakata kunnon eväät, jotta jaksoi – siinä tuli sen sortin kuntoliikuntaa, että päivän jäähuuhailun jälkeen ei iltalenkille enää ollut tarvetta lähteä.
