Harmaahaikara

Vielä pari vuosikymmentä sitten tämä kosteikkojen kookas lintu oli maassamme harvinainen pesijä. Nykyisin harmaahaikaran tikarinokka seivästää kaloja ja sammakoita Suomen vesistöalueilla yhä useammin. Se on lajina elinvoimainen ja rauhoitettu.

Suuri, voimakasrakenteinen haikara, yleisväriltään harmaa. Eroaa kurjesta lennossa ja usein seistessäänkin sisäänvedetyn kaulan perusteella. Nokka suora ja voimakas.

Lintu on noin metrin korkuinen ja sen siipien kärkiväli on 155–195 cm.

Yömuuttaja. Talvehtii Länsi- ja Etelä-Euroopassa. Syysmuutto elokuun puolivälistä alkaen aina marraskuun alkuun; kevätmuutto maalis–toukokuussa.

Harmaahaikaran voi kaukaa sekoittaa kurkeen, mutta haikara pitää lentäessään kaulaansa taivutettuna.

Harmaahaikaran ääni, käheä, ruma rääkäisy, muistuttaa jonkin verran räyskän ääntä.

Haikaran tapa seistä yhdellä jalalla kaikessa rauhassa on tehnyt siitä myös mietiskelyn symbolin. Lintu ei hairahdu turhanpäiväiseen menoon ja siitä ihmisenkin sopii ottaa opiksi.

Harmaahaikara pyydystää pääasiassa 10–25 senttimetriä pitkiä kaloja 

Se seisoo liikkumattomana matalassa vedessä ja iskee salamannopeasti nokkansa varomattomaan saaliiseen. Sille kelpaavat myös muut rannan pienet eläimet.

Mikä tahansa kelpaa harmaahaikaroille, kunhan tarjolla on muutama järeä puu joissa pesiä, matalaa vettä jossa kahlata sekä jotain syötävää. Ravinnon suhteen se ei turhan nirso.

Harmaahaikaran käyttäytymisen joustavuus vihjaa, että se on ehkä paljonkin älykkäämpi kuin sen pienestä päästä ja jotenkin kalamaisista silmistä voisi päätellä.

Harmaahaikaran älystä kertoo myös syötin käyttö kalastuksessa. Sen on raportoitu vaanivan kaloja vedessä kelluvan leivänpalan vieressä. Toisinaan ne jopa kuljettavat leivän itse veteen tätä tarkoitusta varten. Tässäpä siis työkaluja käyttävä lintu!