Kuva: Alpo Roikola, Kalatiiroja Kukkian Haltianselällä

Kalatiira

Kaukomatkaaja

Suomalaiset kalatiirat muuttavat elo-syyskuussa Atlantin itärannikkoa seuraten aina Etelä-Afrikkaan saakka. Ne palaavat Etelä-Suomen rannikoille huhtikuun loppupuolelta alkaen.

Suomessa rengastettuja kalatiiroja on tavattu Australiassa (lentomatka 26 000 km, lienee lintumaailman ennätys ja Argentiinassa (lentomatka 13 000 km).

Kuva: Alpo Roikola
Kuva: Alpo Roikola

Kalatiiran pesä on avoimesti kalliolla, sammalikossa tai heinikossa. Se on vaatimaton ja rakennettu heinänkorsista, levistä ym.

Kalatiira munii yleensä 2–3 munaa. Muninta alkaa äitienpäivän jälkeen ja haudonta alkaa heti ensimmäisen munan ilmestyttyä pesään. Haudonta kestää noin kolme viikkoa.

Syöksysukeltaja

Kalatiira syö lähes yksinomaan kalaa. Tavallisimmat saaliskalat ovat esim. salakoita, ahvenia ja särkiä kooltaan yleensä alle 10 cm.

Kalatiira kalastaa syöksysukeltamalla, eli se syöksyy veteen ilmasta ja sukeltaa kalan nopeasti pinnan läheltä. Usein näkee tiiran lekuttelemassa ilmassa paikallaan odottamassa kalan asettumista parempaan asemaan. Tiira ei seivästä kalaa, vaan pyydystää sen nokkaansa ja nielee sen pää edellä.

Kalatiiran äänet ovat kirkkaita ja kuuluvia. Tyypillinen on lennossa esitetty tiirä-tiira.. 

Kuva: Alpo Roikola