Kukkian ympäri pyörällä

Perinteikäs Kukkian pyöräily polkaistaan kesäkuun alussa. Lähtö- ja huoltopaikkana toimii Padankosken kotakahvio ja liikkeellelähtö tapahtuu liukuvasti kello 8–11.

Pyöräilyyn on aikaa koko päivä ja aika vierähtää kauniissa maisemissa turhankin nopeasti. Rento polkija nautiskelee ympäristöstä kenties jopa pienin tauoin ja saattaa varustautua kameralla ikuistaakseen Kukkian luonnon kauneimmillaan.

Huoltopisteillä on tarjolla mehua, kotakahvilasta saa kahvia – eivätkä säännöt estä poikkeamasta tankkausostoksilla vaikkapa kaupassa. Kovempi kiire osallistujilla lienee myöhemmin kesällä järjestettävässä Kukkia Triathlonissa, jonka pyöräilyosuuden reittiin pääsee Kukkian Pyöräilyn myötä hakemaan tuntumaa.

Liikuntaa ja hyvää mieltä omaan tahtiin

Pyöräilypäivän tunnelma on hyvin leppoisa ja aurinko saa hymyn polkijoiden kasvoille. Padankosken kodalla saa laittaa tulta nuotioon, jotta taukomakkarat saavat väriä pintaan ja tuovat pyöräilijöille ruutia reisiin.

Koin pyöräilyseikkailun

Aamu valkeni sunnuntaina aurinkoisena, ihan niin kuin pitikin. Kukkia on mulle tuttu reitti, olen sen edelliskesänä ajanut pari kertaa ympäri. Mökkirannasta startattuna matkaa kertyy 62 kilometriä, Kukkia itsessään on 52 kilometriä. Porkkanana kierrokselle oli myös se, että kesän triathlon on Kukkia Triathlon, jolloin järvi on taas kierrettävä. Tapahtuma menisi testiajosta.

Soudin mökiltä rantaan, laitoin juomapullot paikoilleen, vaihdoin kengät ja nappasin vyölaukkuun vähän rahaa ja energiaa mukaan. Asettelin trackerin päälle ja totesin kellon olevan vähän vaille kymmenen. Auts. Jos nettiin oli luottaminen, lähtö olisi 8-11 Mulle tulisikin kiirus, koska Padankosken kodalle, mulle lähimpään ilmoittautumispaikkaan olisi matkaa vajaa 20 kilometriä. Ja suurin osa soraa.

Matkalla tuli vastaan ilahduttavan moni tapahtumassa mukana oleva pyöräilijä. Täällä on tapana moikata, ja huudellakin perään – se oli ihan hauskaa, yksin kun olin matkassa. Menin aika rivakasti ja sainkin kuulla vastaantulevilta huomautuksen nopeusrajoituksista. No, ei se vauhti ihan niin kova ollut, mutta kommentti hymyilytti.

Kodalla oli muutama seurue. Hetken aikaa juttelin Tampereelta saapuneiden pyöräilijöiden kanssa. He olivat ajaneet harhaan jossain kohtaa. Enkä ihmettele, vaikka reitti itselleni on tuttu, ei se välttämättä ole itsestäänselvyys ensi kertaa maisemissa pyöräileville. Tampere-jengillä oli kapeat renkaat alla ja pohtivatkin, tuleeko kävelyreissu eteen, sorapätkä kun ei ollut näin alkukesästä mitenkään hyvässä kunnossa. Ilmoittauduin ja maksoin osallistumismaksun. 

Onneksi kauhutarinat kertoivat onnettomuuksista ajosuuntana mäki alaspäin – minä olin kapuamassa ylös. Jatkoin matkaa ja olo oli energinen. Ennen mäkeä minua alkoi jännittää. Minä olen sen kertaalleen kavunnut, mutta onhan se jyrkkä ja pitkä. Mutta hyvin sen taas pääsin ylös ja mäen yllä Tampereen jengikin ajoi jo vastaan. Olin vähän huolestunut, kun heitä ei aiemmin kuulunut, mutta kaikki näytti olevan hyvin. Pitkän nousun jälkeen sain lisäpuhtia, mikä aika lailla hiipui kovaan näläntunteeseen kymmenisen kilometriä ennen kotirantaa.

Mä olin edeltävänä viikonloppuna polkenut pidemmän matkan ja kuvittelin osaavani tankkauksen ja energiat. Mutta arvioin väärin. Mulla oli autolla onneksi proteiinipatukka ja karkkia odottamassa, mutta kotimatka on aina se pisin matka ja tietoisuus odottavista eväistä vaan lisäsi nälkää.

Viimeiset kilometrit olivat pahimmat. Loppumatkaa helpotti se, että mun edellä ajoi kaksikko, jota saavutin hitaasti. En koskaan saanut kaksikkoa kiinni, mutta toimivat hyvänä porkkanana, enkä keskittynyt liikaa siihen, missä kohtaa matkaa menen ja kuinka kauan on kotirantaan.

Kiva fillarointipäivä

Tapahtuman funktio lienee tehdä Kukkian kylät tutuiksi, mutta olisipa kiva, jos reitin varrella olevat puodit ja kesäkahvilat olisivat kaikki auki. Padankosken kodalla oli myytävänä syötävää ja mahdollisuus grillata. Ajanottoa ei ole ja fillaroinnin voi suorittaa omaa tahtia. Ei myöskään haittaa, jos reitin aloittaa muualta kuin näistä kahdesta ilmoittautumis- pisteestä. Ensi kesänä sen onneksi tiedän.

MERJA SILTANEN