Haikan kivenhakkaaja

Kivenhakkaaja Leka-Keihosta, Keiho Keihonpojasta, on jäänyt vain vähän dokumentoitua tietoa. Kuitenkin tiedetään, että hän oli kotoisin Ulvilasta, mutta hänen syntymäpaikkaansa eikä tarkkaa syntymäaikaa tiedetä.

On arvioitu, että hän oli syntynyt joskus 1290-luvulla. Keiho oli isokokoiseksi pahapäiseksi mainittu mies. Eräiden lähteiden mukaan hän olisi ollut Lallin, tuon köyliöläisen piispantappajan, jälkeläisiä.

Kun vuoden 1330 tiedoilla alettiin Hämeenlinnan varustuksia laajentaa, siihen käytettiin eri puolilta maata kerättyä vankityövoimaa. Noihin aikoihin alettiin linnoituksissa enenevässä määrin käyttää tiiltä kivien asemasta. Tiilet tehtiin yleensä rakennuspaikalla.

Tiilien tekemiseen ja niiden muuraamiseen tarvittiin kalkkia, jota saatiin maaperästä louhitusta kalkkikivestä. Hämeenlinnan ympäristössä sitä ei kuitenkaan ollut. Niinpä sitä piti etsiä muualta. Ei ole tiedossa miten sellainen paikka löydettiin Kuohijoelta. Tänne kuitenkin perustettiin kalkkikivikaivos.

Kuohijoen vähälukuisesta asukaskunnasta ei kuitenkaan löytynyt kivenhakkaajia, vaan tänne oli tuotava Hämeenlinnasta vankeja, jotka olivat halpaa työvoimaa.

Parhaimpina aikoina vankeja oli töissä lähes 80 miestä. Oli hevosmiehiä, kivenhakkaajia, lastaajia ja muonamiehiä. Vangit, kuten vartijoina toimivat sotilaatkin, asustivat kaivoksen ympärille kyhätyissä kasarmeissa.

Pelkoa vankien karkaamisesta ei ollut, sillä kaivosta ympäröi suuri tietön erämaa, joka vilisi susia ja karhuja. Ainoa pakotie olisi ollut vesitie, mutta louhosten kuljettamiseen käytetyt veneet olivat sotilaiden miehittämiä. Muutamat kyläläisten veneet olivat hyvin silmälläpidon alaisena. Saattoi se olla sotilaille ikävä komennus, sillä Hämeenlinnassa sotilaan päiväannokseen kuului kuusi litraa olutta. Täällä oluesta ei ollut tietoakaan.

Vangit vaihdettiin vuosittain toukokuussa. Silloin tuotiin uudet ja vanhat palautettiin Hämeenlinnaan. Toukokuussa vuonna 1336 Kuohijoen louhokselle saapuivat vaihtovangit, kuten jokaisena kesänä niin kauan kuin louhos oli toiminnassa. Nyt saapuneiden vankien joukossa oli mukana muuan Keiho Keihonpoika, joka myöhemmin sai liikanimen: Leka-Keiho, mistä nimestä hän oli otettu. Johtuihan nimitys hänen tavastaan käyttää lekaa kivien irrottamisessa. Tämän erikoisen tavan ja ison kokonsa johdosta hänestä tuli pian muiden vankien pelkäämä ja kunnioittama mies.

Perimätiedon mukaan Leka-Keiho oli kerran vihapäissään pyörittänyt louhokselta polkua myöten lähes puolen kuution kokoisen kiven tuonne Kukkian rantaan. Ison kokonsa johdosta hän oli myös kova syömään, eikä hänelle riittänyt tavanomainen vangin ruoka-annos.

Niinpä muonamies Untamo toi lisää, kun Leka-Keiho vain vilkaisi häntä. Tämä Leka-Keiho oli kaikin puolin outo mies, hän ei juurikaan kertonut tekemisistään. Tiettävästi hän oli saanut tuomion miehen taposta. Muista vangeista ja sotilaista hänen ei tarvinnut välittää mitään, mutta louhoksen päällikkönä toiminutta vääpeli Otraa hän vältteli, sillä päälliköllä oli oikeus tarvittaessa ampua vankia.

Vangeilla oli oikeus kesäisin käydä peseytymässä Kukkian tai Kuohijoen rannassa. Talvella tarvittava vesi noudettiin hevospelillä avannosta ja kuumennettiin avotulella isossa padassa. Ravinto tuotiin pääasiassa paluukyydillä Hämeenlinnasta, mutta ruokatarvikkeita ostettiin myös taloista. Tarkistamattomien tietojen mukaan vielä 1880-luvun puolessa välissä kerrottiin kylällä olevan Leka-Keihon jälkeläisiä!

Kaivos oli avolouhos. Kalkkikivi on suhteellisen haurasta ja se irrotettiin maaperästä kiilan lekan avulla. Toinen mies piti kiilaa ja toinen mies käytti lekaa. Louhittu kalkkikivi poltettiin paikan päällä sitä varten tehdyssä uunissa. Polttaminen kesti useita päiviä ja kun se oli saatu päätökseen, tuloksena oli sammuttamatonta kalkkia. Se sammutettiin vedellä suurissa sammioissa, joka sekin kesti useita päiviä. Kun kalkki oli jäähtynyt ja kuivanut, sammutettu kalkki oli valmista. Saattaapa louhoksen ympäristöstä hyvällä onnella löytyä jäännöksiä kalkinpolttouunista. Kalkki säkitettiin ja kuljetettiin hevospelillä Kukkian rantaan. Siellä louhoskivet lastattiin pienehköihin purjealuksiin, joilla ne kuljetettiin vesireittiä myöten Hämeenlinnaan.

Vesireitti Hämeenlinnaan kulki silloin vuolasta Jurtinvirtaa Vihavuoteen ja sieltä Roineelle ja Vanajaveden kautta Hämeenlinnaan. Kerrotaan, että Vihavuoden koskessa olisi kaatunut useampi alus, mutta vahvistusta näille tarinoille ei ole löydetty. Joka tapauksessa purjehtiminen koskipaikoissa ja suurilla järven selillä kalkkilastissa oli varsin vaativa tehtävä.

Ajo-ohje Haikan kalkkilouhokselle

Kuohijoki-Sappee -maantieltä eli Kuohijoentieltä noin 650 metriä sillalta Sappeeseen (Puutikalaan päin kääntyy oikealle Niittyläntie. Kulje Niittyläntietä noin 800 metriä, jolloin näet viitan kalkkilouhoksen polulle vasemmalle. Polkua pitkin on kalkkilouhokselle noin 600 metriä.