Autoileva Kyynärön kylä
Kari Laine
Kukkian ympäri kiertävän tien koilliskulmassa on pieni Kyynärön kylä. Paikka on tullut tunnetuksi autoilijoiden kylänä.
Vuosikymmenien kuluessa on kehittynyt autoilijasukuja, joissa ammatti on periytynyt vanhemmilta lapsille. Rautajärveltä päin tultaessa on vasemmalla puolella Raution autoja parissakin paikassa, seuraavaksi Luopioisten Linjan linja-autot.
Padankoskelle kääntyvän tien varrelta löytyvät Laineen Joukon ja Juhan autot, Ämmätsän suunnasta taas Valtteri Kankaanpään ja poikien kuorma-autoja. Miten ne kaikki ovat löytäneet paikkansa tästä kylästä?
Perusta autoilijoiden kylälle luotiin 1930-luvulla. Janne Ahola ajoi Kyynäröltä Tampereelle ja ulotti linjansa pian Vesijaolle ja Padasjoelle asti. Juho ja Martta Laine muuttivat Kyynärölle ja ajoivat kirkonkylän ja Tuuloksen kautta läänin pääkaupunkiin Hämeenlinnaan. Mukana kulki myös posti. Pian avattiin toinen Hämeenlinnan linja, nyt Kukkian itäpuolelta Padankosken ja Kuohijoen kautta. Juhon varhaisen kuoleman jälkeen Martta laajensi yritystä avaamalla Hämeenlinna – Orivesi linjan.
Vuosikymmenen lopulla linja-autoja oli jo viisi. Sotavuosina näistä neljä oli Puolustusvoimien ”tilausajossa” ja jäljelle jääneellä autolla ajettiin postilinjaa Hämeenlinnaan.
Sotien jälkeen jatkettiin. Matkustajia oli paljon, renkaita ja polttoainetta vähän. Hämeenlinnan liikennettä jatkoi Martan kuoleman jälkeen hänen leskensä Toivo Tuomi. Janne Aholan Tampereen linjat siirtyivät Aaro ja Yrjö Kankaanpään perustamalle Luopioisten Linjalle. Yritys kasvoi nopeasti.
Pan myös kuhmalahtelaisen Kalle Salmen Kuhmoisten linjat siirtyivät Luopioisten Linjalle. Myös kuorma-autoyritysten kasvu alkoi, kun puun kuljetus siirtyi pyörille ja puuta alettiin kuljettaa pitäjän itäosan metsistä. 50-luvun puolivälissä Simo Laineella oli ajossa neljä kuorma-autoa. Kuormat tehtiin käsin ja siihen tarvittiin iso joukko apumiehiä.
Näiden lisäksi kylässä oli kymmenkunta linja-autoa. Linja-autossa oli kuljettajan lisäksi rahastaja. Autoliikenne tarjosi työtä monille oman ja lähikylien asujille. Ei ihme, että puolentoista sadan asukkaan kylää sanottiin autoilijoiden kyläksi.
1960-luvulle tultaessa yrittäjiä vaihtui, mutta autoilu jatkui. Hämeenlinnan liikenteessä kehitys kulki liikennöitsijän kannalta väärään suuntaan. Niinpä Toivo Tuomi päätti keskittyä kotitilan hoitoon ja myi linjaliikenteensä pois. Simo Laine taas vaihtoi kuorma-autot autokouluun ja muutti Tampereelle.
Kuorma-autoilijoiden määrä on lisääntynyt: Tuomo Härkälä, kauppiaaksi siirtynyt Erkki Laine, Matti Helander, Antti Rautio, Padankoskella aloittanut Kalle Laine, Väinö Mäkinen. Osa yhden miehen yrityksistä kasvoi monen auton yritykseksi.
1980-luvulla tuli mukaan toinen sukupolvi. Kalle Laine siirsi autot Joukolle ja Juhalle. Rautiolla vetovuoro siirtyi Hannulle ja Pentille. 2010-luvulla Rautioilla on menossa jo kolmas kuorma-autoileva sukupolvi.
Kankaanpäät ovat edelleen vahvasti mukana kuljetus- yrityksissä. Valtteri ja pojat liikennöivät kuorma-autoilijoina, muut Kankaanpäät linja-autoilevat Luopioisten Linjalla. Luopioisten Linja on yhtenä harvoista maaseudun linja-autoyrityksistä pystynyt säilymään itsenäisenä. Vuosikymmenten aikana on kyydissä ollut monta kulkijaa.
Kyynärö on ollut huonokuntoisten teiden takana, pitäjän syrjäisimpiä kyliä. Asukkaita ei kovin paljon. Miksi sinne on keskittynyt niin paljon liikennöitsijöitä? Ehkä syy onkin juuri syrjäisessä sijainnissa. Töihin ja kouluihin menevät on pitänyt kuljettaa kyliltä kaupunkiin päin, ei kaupungista ole kukaan tullut heitä hakemaan. Sama juttu on puunkuljetuksessa – harva kaupungissa kasvanut saisi tukkikuorman ulos talvisesta metsästä.
Mikä sitten on se voima, mikä on pitänyt pyörät pyörimässä? Kova työ ja tekemisen kautta karttunut kokemus on varmasti auttanut. Tekemisen mallit ovat lähellä, usein samassa perheessä.
Merkittävä voimavara on epäilemättä yhteenkuuluvuus ja yhteistyö. Liikenteessä sattuu ja tapahtuu – on hyvä kun lähellä on toisia, jotka tietävät autoilijan arjen. Yhteistyötä tehdään myös niin Pälkäneen – Luopioisten kuorma-autoilijoiden kuin Kyynärö–Ämmätsä-Vahdermetsän kyläyhdistyksen puitteissa.
Juha Laine tiivistää kuorma-autoilijoiden juhlajulkaisussa autoilijan arjen osuvasti: ”Välillä on ylä- ja välillä alamäkeä. Niin kuljetusbisneksessä kaikkiaan kuin siellä tien päällä konkreettisestikin. Eikä mutkiakaan juuri kannata suoriksi vetäistä, vaikka joskus haluaisi.”
