Perhosharrastajat
Yli 60 vuotta perhosten jäljillä
– Luopioisten perhospojat ovat edelleen aktiivisia
Sydän-Hämeen Lehti 20.4.2020 09:08 Terttu Tuominen
– Oltiin velipojan kanssa heinäkuun alussa vuonna 1957 pyöräretkellä Kukkian ympäri, kun huomattiin haapaperhosia maantiellä. Niitä oli monta juomassa lätäköiden äärellä ja lentämässä ympärillämme. Laskin yli 20 yksilöä lenkin aikana näitä komeita perhosia. Tuon jälkeen laji katosi seudulta vuosikymmeniksi ja palasi takaisin taas 2000-luvun alussa, Matti Ahola muistelee 14-vuotiaana aloittamansa perhosharrastuksensa ensimetrejä.
Lauri Salonen löysi perhoset 15-vuotiaana.
– Tummaverkkoperhosen löytäminen vuonna 1958 ilahdutti suuresti. Samalta niityltä niitä löytyi sitten useita yksilöitä, jotka ovat edelleen kokoelmassani. Nykyisin laji on erittäin harvinainen pirkanmaalainen laji, joka on rauhoitettu. Myös ohdakeperhosen saaminen suunnilleen samoihin aikoihin oli hieno kokemus. Näin jo kaukaa perhosen istuvan jollain kasvilla ja lähestyin jännittyneenä ja onnistuin. Laji oli tuolloin varsin harvinainen päinvastoin kuin nykyään, jolloin on esiintynyt runsaita vaellusesiintymiä esimerkiksi kesällä 2019.
Leimo Kankaan tie perhosten parissa alkoi 12-vuotiaana.
– Lämmin, tyyni ja pilvinen kesäilta vuonna 1956 hämärtyy keskiyötä kohti – ei kun kaverin kanssa soutuveneellä Iso-Vekunan rantalehtoon perhosia pyytämään iltalennosta haavilla. Niitä olikin paljon. Juoksuja perhosten perään ja saalista tuli. Haavi heilui terävästi. Ja sitten takaisin saareen aamun pikkutunneiksi nukkumaan. Herättyäni väsyneenä katsoin mitä olin saanut. Oho, kaksi Luopioisten ensimmäistä kuusamamittaria, jotka olivat silloin Suomessa harvinaisia ja tulevia Luopioisten nimikkohyönteisiä.
Näistä riemastuttavista luontokokemuksista alkoi kolmen kaveruksen perhosharrastus. Luopioisten Kukkia-järvi oli heille yhteinen nimittäjä. Matti Ahola asui Kyynäröllä, Lauri Salonen Holjassa ja Leimo Kangas vietti kaikki kesänsä perheensä mökillä Kukkian saaressa. Samalla luokalla Pälkäneen yhteiskoulussa opiskelleet Matti ja Lauri olivat saaneet luonto- ja hyönteispuremansa jo koulun Arctia-kerhosta, joka perustettiin vuonna 1956 ja jonka puheenjohtajanakin Lauri toimi 1960-61. Silloisen rehtorin Lauri Teivaisen ja pälkäneläisen metsänhoidonneuvojan Jaakko K. Kankaan johdolla työskenneltiin innokkaasti, ja kerhossa keskityttiin erityisesti hyönteistutkimukseen, sillä Kangas oli harrastuksessaan yltänyt jo tiedemiehen tasolle.
Kaveriporukkaan liittyi helsinkiläinen koululainen Leimo. Hän keräili monta kertaa perhosia Luopioisissa myös setänsä Jaakko K. Kankaan kanssa, joka asui aivan Pälkäneen yhteiskoulun vieressä. Setä vinkkasi, että hyviä keräilykavereita olisi koulun Arctia-kerhossa ja niin pojat löysivät toisensa. Luontoharrastus yhdisti ja pian kaverukset alkoivat viettää paljon aikaa perhosharrastuksensa parissa. Erityisesti kesät kuluivat Kukkian ympäristössä perhosjahdeissa.
Yli 60 vuotta perhosia
Perhoskolmikon harrastus on jatkunut jo yli 60 ajan, ja vaikka työurat ovat vieneet miehet eri paikkakunnille, on yhteys pysynyt vahvana. Kolme vuotta sitten tämä kolmikko vahvistuksenaan Keijo Mattila ja Arto Tyrni saivat valmiiksi ison, monen vuoden työn vaatineen selvityksen Luopioisten perhosista. Se julkaistiin Tampereen Hyönteistutkijain Seuran Diamina-julkaisussa. Tässä 44-sivuisessa artikkelissa selvitetään Luopioisten perhosharrastuksen historia, keräilymenetelmät, keräilyalueet ja -ympäristöt sekä havaintojen tekijät. Perhoslajiston esittely on hyvin laaja. Se sisältää yksityiskohtaisia tietoja muun muassa lajien ensihavainnoista sijainteineen, uhanalaisuuksista ja ravintokasveista.
Luopioisissa on satunnaisia perhoshavaintoja tehty jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Vanhin tieto on Puutikkalasta tehdystä löydöstä vuodelta 1870 ja ensimmäinen muistiinmerkitty amiraaliperhonen löytyi Aitoosta vuonna 1922. Luopioisten perhostutkimus on edennyt sykäyksittäin ja vuodesta 1955 tutkimus lähti etenemään reippaammin ja esimerkiksi suurperhosten löydetyt lajimäärät kohosivat sadoilla. Yhteensä Luopioisten alueelta on löydetty suur- ja pikkuperhosia 1233 lajia.
Elinympäristö muuttunut
Perhosten kannalta luonnossa on tapahtunut suuriakin muutoksia. Monet pellot ja niityt ovat muuttuneet metsiksi ja pensaikoiksi. Uusia avohakkuualueita on ilmestynyt ja kasvanut loma-asutus on vienyt hienoja niittyjä perhosilta. Pyyntimenetelmät ovat nekin muuttuneet. Haavi oli tärkein väline 1950-60 -luvuilla, myös syötti- ja valopyyntiä käytettiin. Vasta 1980-luku toi mukanaan kehittyneempää pyyntikalustoa, kun käyttöön tuli valo- ja syöttirysiä, tehokkaita lamppuja ja viimeisimpänä feromoni houkuttimena. Välineistön kehittymisellä on suuri merkitys perhoslajiston havainnoinnissa. Digikuvauksesta on tullut puhelinten myötä jokamiehen havaintokeino.
Uusia lajeja löytyy kuitenkin edelleen, tällä vuosituhannella niitä on Luopioisista löytynyt lähes 50 ja niistä enemmistö Arto Tyrnin löytäminä. Perhosselvitykset kertovat myös luonnon monimuotoisuudesta ja siitä miten ilmaston lämpeneminen muokkaa elinympäristöämme. Nyt jo tiedetään, että eteläiset lajit leviävät koko ajan pohjoisemmaksi. Tämä tapahtuu lajista riippuen noin 50 kilometriä 10 vuodessa, vaikka toukkien ravintokasveja olisi jo aiemmin ollutkin levinneisyysalueen pohjoispuolella.
Paikallislajien selviytymiseen tarvitaankin apua, jotta niiden elinalueet pysyisivät lajille tyypillisinä. Onneksi Luopioisissa on perustettu erikokoisia ja erilaisia luonnonsuojelualueita, aivan viime aikoinakin. Ilman suojelua olevilla alueilla perhosten lajillinen selviytyminen riippuu muun muassa ihmisen toiminnasta. Siksi tieto uhanalaisen lajin esiintymisestä jossakin Luopioisissa voisi edesauttaa lajin selviytymistä myös paikan omistajan suojelevan toiminnan avulla.
Kokoelmissa tuhansittain yksilöitä
Matti Aholan perhoskiinnostus alkoi pyydystysretkillä Rautajärven, Kantolan ja Kyynärön kyliin. Tutkimukset jatkuivat ensin Aitoossa minne hän muutti perheensä mukana vuonna 1962 ja myöhemmin työpaikkakunnalla Hämeenkoskella. Tutkimustyössään hän on käsitellyt tuhansia perhosia ja niiden toukkia. Omissa kokoelmissa on noin 40 000 yksilöä.
Lauri Salonen aloitti perhosten keräilyn kotikylässään Holjassa innostuttuaan asiasta koulun luontokerhossa. Perhoskesät ovat jatkuneet Kukkian kesämökillä. Alkuaan lähes tuhannen yksilön kokoelmasta on yhä tallella reilut 600 yksilöä.
Leimo Kangas aloitti 10-vuotiaana Luopioisten perhosfaunan systemaattisen kartoituksen ja tallentamisen. Vanhalla nauhakirjoituskoneella hän naputteli 17-vuotiaana Luopioisten ensimmäisen lajiluettelon omista suurperhosistaan monisteeksi koulunsa luontokerhon kevätnäyttelyyn. Perhosharrastus on jatkunut kesäisin Kukkialla. Vuosina 1962-63 perhoskokoelma ja osin perhosmateriaalikin tuhoutui pahasti. Kaikkiaan kerättyjä perhosia ja kasvatettuja toukkia on ollut kumpiakin erikseen kolmisen tuhatta, näistä huomattava osa Luopioisista.
